keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Puutarhahommia sateessa

Kesäkuun alun jälkeen täällä etelärannikolla ei varmaan ole ollut montaakaan sateetonta päivää. Viimeistään
iltapäivällä on tullut kuuro niskaan ja yhteen menoonkin on satanut päiväkausia. Kun aurinko sattumoisin on tullut esiin on täytynyt nopeasti rynnätä ulos tekemään mitä pystyy. Kovin paljon puutarhahommia ei sateisina päivinä kyllä pysty tekemään, sillä märkä maa tekee työt hankaliksi.

Tänään tultiin mökille puolen päivän jälkeen ja heti piti rynnätä trimmerin ja ruohonleikkurin kimppuun, sillä taivaalla näkyi jo uhkaavia pilviä. Saatiin ne hommat tehtyä ja sitten jo taas satoikin. Onneksi kuurojen välissä paistoi sentään vähän aurinkokin.

Aamulla käytiin Wilman kanssa kaupungissa ostamassa mökille vedenkeitin Clas Ohlsonilta. Väri ja hinta (10 euroa) sopivat oikein hyvin mökkiläisen kukkarolle. Wilmalla oli jännittävä metroreissu, tavattiin muita koiria ja pari lasta joilla oli aivan ihana nalle kainalossa. Semmoinen olisi ollut kiva napata jos emäntä olisi ollut
vähän ymmärtäväisempi.

Puutarhassa ovat kukat vaihtumassa. Sireenit ja juhannusruusu ovat jo ylikukkineet ja pionitkin ovat lopettelemassa kukintaansa. Tilalle on tullut isoja sinikelloja muistuttavia perennoja, joiden nimeä on tiedä.
Myös keltainen tarha-alpi on aloittelemassa kukintaansa.

Marjoista punaherukat jo vähän punertavat ja mustaherukatkin näyttävät melko hyviltä vaikka vielä värittömiltä. Myös valkoherukkaa on tulossa, se onkin minulle ihan uusi tuttavuus. Vadelmista olen vähän huolissani, ulommaisissa pensaissa näkyi joitain paleltumilta näyttäviä vaurioita lehdissä. Sipuleissa ja perunoissa on jo korkeat varret, mutta perunat eivät vielä kuki.

Kuvista näkyy, että Wilma rakastaa reviirin tutkimis








ta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti