Kevään odotusta

Ihanaa, pakkaset hellittivät! Kolmisen viikkoa täällä etelässäkin oli jatkuvasti toistakymmentä astetta pakkasta, mutta nyt tuntuu talven pahin selkä taittuneen. On aika keskittyä kevätsuunnitelmiin ja terveellisempiin elämäntapoihin. Tuon pakkaskauden aikana ei päässyt kunnon lenkeille koiran kanssa kun Wilman tassut ja takapää eivät yksinkertaisesti kestä kovin kylmää. Siinä on emännänkin paino vähän noussut vaikka on kuinka yritetty heilua sisätiloissa.

Appelsiinit ovat nyt edullisia, joten niitä voi syödä melko huoletta. Aamupalaan kuuluvat myös auringonkukansiemenet ja mustaviinimarjat.

Nokkosia ja viljelyhaaveita

Tänään käytin pakastimesta viimeisen nokkospakkaukseni kun tein siitä "pinaattikalaa" yhdessä seitipalojen ja kuohukerman kanssa. Hyvää oli.
Ensi kesänä on kerättävä paljon enemmän nokkosia. Viime kesänä olin vielä epävarma siitä tuleeko niitä käytettyä, mutta en ole enää. Kalaruoan lisäksi olen tehnyt niistä ohukaisia, jotka maistuvat aivan pinaattiohukaisilta, mutta ovat parempia. Keräsin niitä vain alkukesästä enne juhannusta, mutta ehkä sekään ei ole niin tarkkaa. Toisaalta, kyllä alkukesällä saa kerättyä ihan tarpeeksi, pakastimeen pitää mahtua paljon muutakin.
Nokkosten lisäksi keräsin viime kesänä luonnonyrteistä oikeastaan vain ketunleipää (käenkaalia), jonka pehmeä maku miellyttää minua. Tyttärellä on paljon isompi repertoaari, hän kerää lisäksi ainakin voikukanlehtiä, koivunlehtiä ja peipiä.

Luin loppuun Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä ja sain siitä paljon uutta tietoa ja ajattelimisen aihetta. Hänen ratkaisunsa ei tietysti monellekaan ole mahdollinen. Mielelläni minäkin muuttaisin nyt eläkeiässä maalle rupeaisin kunnostamaan autiotorppaa ja raivaamaan tiluksia, mutta tässä iässä ei yksinäinen naisihminen kaikkeen pysty vaikka haluaisikin. Tuollaisia autiotiloja haja-asutusalueilta saisi varmaan aika edullisesti, mutta käytännön esteitä on monia. Kauanko pysyy näin terveenä? Pystyykö vielä viiden vuoden kuluttua ajamaan autoa? Miten remontoisi itselleen asunnon kun ei ole ylimääräisiä varoja eikä remontointitaitoja? Ihan puhtaasti fyysisesti se olisi liian rankkaa.

Sen sijaan unelmoin edelleen tuosta siirtolapuutarhamökistä. Mietin myös viljelypalstaa, mutta selvisi, että lähialueen palstoille on pitkät jonot. Pääkaupunkiseudulla ei myöskään saa ainakaan virallisesti vuokrata siirtolapuutarhamökkiään, se on yhdistysten säännöissä kielletty. Ja vaikka noista jompikumpi vaihtoehto jotenkin onnistuisikin, se olisi koiran kanssa hankala vaihtoehto.

Minulla on elämäni aikana ollut kolmekin mökkiä. Ensimmäinen lähes kolmensadan kilometrin päässä, toinen alle tunnin ajomatkan takana ja tämä viimeisin, jonka myin neljä vuotta sitten oli siirtolapuutarhamökki viereisessä kunnassa. Sen myin kun tarvitsin rahaa ja ajattelin, että ehkä tulen jo toimeen ilman mökkiä ja harrastan vain parvekeviljelyä ja hoidan taloyhtiön pihaa. Vaikka matka tälle mökille oli vain puolisen tuntia autolla, se alkoi kuitenkin tuntua raskaalta. Kuntokin oli siihen aikaan huonompi kuin nykyään.
Jos nyt hankkisin mökin, sen tulisi ehdottomasti olla niin lähellä, että sinne pääsisi joko kävellen tai helposti julkisilla. Mökin ei tarvitsisi olla kummoinenkaan, sillä tuskin olisin siellä useinkaan yötä vaan tulisin illaksi kotiin. Tontti saisi olla suojaisa ja siellä pitäisi olla paljon marjapensaita ja omenapuita sekä viljelyksiä. Nurmikosta en perusta, siitä on vain turhaa vaivaa.

Lukemisharrastuksesta

Pistäydyin kirjastossa ja hain 6 kirjaa:
- Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä
- Outi Pakkasen Kissa kuussa
- Mons Kallentoftin Kevätkuolema
- Unni Lindellin Sokerivalhe
- sekä Anne Janssonin kirjat Murhan alkemia ja Outoja lintuja


Aloitan varmaan Davisin kirjasta, jossa on kiinnostavan tuntuinen aihe: uralleen omistautunut sairaanhoitaja, joka saa burn outin ja muuttaa maalle. Pakkanen on vanha tuttu, kévyttä dekkarilukemista, josta pidän lähinnä kirjojen helsinkiläismiljöön vuoksi. Muut ovat uusia tuttavuuksia, en muista näitä kirjailijoita ennen lukeneeni.


Lukeminen on lempiharrastuksiani ja kirjastossa tulee käytyä kerran pari kuussa. Kirjojen lisäksi luen paljon lehtiä. Omaksi en juuri kirjoja hanki kuin poikkeustapauksessa, tosin nyt on kyllä jossain vaiheessa hankittava Kjell Westön uusin kirja Kangastus. Westö on suosikkini nykykirjailijoista. Olen rajannut kirjavarastoni sellaiseksi, että se mahtuu yhteen hyllyyn: historiakirjoja, keittokirjoja, puutarhakirjoja, erilaisia käytännön oppaita ja hyvin vähän romaaneja. Väinö Linna, Waltari ja Westö taitavat olla melkein ainoita lukuun ottamatta joitain lahjaksi saatuja joista en tunnesyistä ole luopunut. Kellarissa tosin on iso kasa kirjoja, jotka odottavat mökille pääsyä jos sellaisen joskus saan.

Teknisiä ongelmia

Jostain syystä ei tahdo kuvien sisällyttäminen onnistua. Täytyy odottaa, että saadaan paikalle teknistä tukea, mihin voi kyllä mennä aikaa.


Muuten Wilma ja emäntä odottelevat kovasti, että pakkaset hellittäisivät. Kumpikaan ei ole talven ystäviä. Kesästä sopii aina tietysti haaveilla.

Tervetuloa

Wilma on kolme ja puolivuotias mäyräkoira ja emäntä pääkaupunkiseudulla asuva eläkeläinen. Yhdessä elelemme pienessä kaksiossamme ja ihmettelemme maailman menoa.


Wilman mieliharrastuksia ovat syöminen ja uiminen. Viimeksi mainittua on näin talvella vähän vaikea harrastaa, mutta onneksi ruokaa on riittänyt.


Emäntä haaveilee kesästä - ei ole mikään talvi-ihminen - ja puutarhanhoidosta. Haaveissa on pieni puutarhamökki, mutta todennäköisesti on tyydyttävä parvekehommiin. Ensimmäinen etappi on maaliskuussa, jolloin haetaan pelargonit kellarista.


Muuten emäntä istuu tietokoneen tai telkkarin ääressä milloin ei olla lenkillä. Tekee joskus käsitöitä ja tuunauksia. Kirpputoreillakin käy usein, mutta sinne eivät koirat pääse.


Toivottavasti tämä pakkanen pian hellittää, sillä tassut ovat lujilla!