Uusi tuttavuus: siimaleikkuri

Kun ostin mökin, vajasta löytyi muun rojun seasta kaksi kummallisen näköistä sähkövehjettä. Aavistelin, että ne olivat ainakin jossain vaiheessa olleet nurmikon reunojen trimmaukseen tarkoitettuja, mutta pohjassa ei
näkynyt mitään leikkuuteriä, joten arvelin niiden olevan rikkinäisiä- Vähältä piti, etteivät ne menneet YTV:n
elektroniikkaromun keräykseen.

Näytin näitä vehkeitä mökillä käymässä olleelle pojalleni ja selvisi, että leikkaamiseen ei tarvita teriä vaan asian ajaa kaksi sähkön avulla hurjaa vauhtia pyörivää muovilankaa. Toisessa leikkurissa ei niitä enää ollut
mutta toisen sain käyntiin ja se todella toimi. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä pian ohuet muovilangat olivat
katkenneet ja jääneet jonnekin ruohosilpun sekaan. Onneksi on netti. Sieltä selvisi, että näitä vehkeitä kutsutaan siimaleikkureiksi ja että niihin on mahdollista lisätä lankaa jos se katkeaa tai loppuu. Lähdettiin ostoksille K-rautaan ja nyt molemmat leikkurit toimivat. Hieno homma. Niiden avulla nurmikon reunat ja
pensaiden alustat on helppo siistiä.

Toinen asia, josta on syytä kiittää edellisiä omistajia on heidän jättämänsä tiskipöytä. Se toimii erinomaisena kesäkeittiön täydennyksenä varsinkin kun vesijohto on aivan vieressä.

K-raudassa tuli myös innostuttua kasviostoksille, kun kaikki oli noin 40 prosenttia halvempaa nyt alessa. Ostin ison rhododendron taimen ja kolme erilaista pientä angervoa. Rhodosta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, se saattaa olla haastava, mutta angervot muistan nopeasti kasvaviksi ja kiitollisiksi pensaiksi aloittelijallekin.

Ötökkä nimeltään omenankehrääjäkoi

Tänään Hesaria lukiessa selvisi mikä on nimeltään tuo omenapuuni vallannut ötökkä. Hyvä puoli asiassa on kyllä, että ilmeisesti nämä inhoittavannäköiset toukat eivät kyllä vahingoita itse hedelmiä, ainoastaan lehtiä. Tänään kävin ihan fyysisesti niiden kimppuun ja keräsin niin paljon kuin pystyin. Korkeisiin oksiin on kylllä
hyvin vaikea yltää.

Tässä muutamia tuoreita kuvia. Nurmikko on tällä meidän palstallamme aika iso ja olen tahallani halunnut sen sellaisena pitää. Tontti näyttää paljon isommalta ja silmä lepää maisemassa.

Rakeita. flunssaa ja grillausta

Sataa vettä, sataa lunta, sataa pieniä rakeita... Tällaista juhannussäätä en ole vielä elämäni aikana kokenut. Rakeita tuli yhdessä vaiheessa niin paljon, että pihalla ollut pallogrillimme sammui ja jouduimme viimeistelemään ruoanlaiton liedellä. Yksi vieraista oli jo tässä vaiheessa heittänyt hanskat tiskiin ja häipynyt.

Me muut sinnittelimme ja kävimme siirtolapuutarhayhdistyksen kokolla, joka jaksoi palaa parikymmentä minuuttia. Wilmalla riitti mielenkiintoa, sillä kokkoa katsomaan oli tullut toistakymmentä koiraa ja mäyräkoirat olivat vahvasti edustettuina. Yhdellä koirista oli päällään villapusero ja Wilma loi siihen kaihoisia katseita.

Päätimme kaikesta huolimatta jäädä yöksi (ensimmäinen kerta tänä vuonna) ja ihme kyllä tarkenimme ja nukuimmekin aika hyvin. Minulla tosin on kesäflunssa, jonka sain kun vein Wilmaa iltapissalle saunan päälle pari päivää aikaisemmin.

Jostain syystä ei tullut otettua valokuvia.

Ötököitä ja punkkeja

Huomasin pari päivää sitten yllättäen, että omenapuihini oli ilmestynyt jotain kummallisia madontapaisia ötököitä, jotka näyttivät kehräävän ympärilleen seittiä. Noukin pois pahimmat ja loppujen kimppuun kävin mäntysuopaliuoksen avulla, saa nähdä tehoaako. Siirtolapuutarhan käytäviä kuljeskellani tihruilin muiden omenapuita ja huomasin, että aika monella näytti olevan sama ongelma.

Myös punkit ovat näköjään aktivoituneet. Löysin käsivarrestani punkin, jonka on täytynyt tulla Wilman mukana. Wilma nukkuu sängyssäni ja olen aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa  tutkinut ja suihkuttanut sen punkkien varalta, mutta ilmeisesti nyt on tehostettava tarkastuksia entisestään. Eli otan vielä käyttöön turkin harjauksen pesun ja silmämääräisen tutkimuksen lisäksi. Minua on kyllä vuosien varrella punkki purrut niin monta kertaa, että taidan olla jo immuuni, mutta inhottavia olioita ne ovat.

Sireenini on nyt iso ja mahtava ja pionit melkein kukassa.

Sadepäiviä ja dekkareita

Pari viimeistä päivää on satanut emmekä ole Wilman kanssa päässeet mökille. Wilma on muutenkin aito mäyräkoira, haluton pistämään nokkaansa ulos jos siellä vähänkin sataa. Olen siis lueskellut ja koira on torkkunut sylissäni.

Oikeastaan eniten pidän dekkareista, mutta omaan makuuni sopivaa dekkarikirjailijaa on vaikea löytää. Sentähden olen ollut innoissani kun umpimähkään otin pari viikkoa sitten kirjastosta minulle täysin tuntemattoman Harlan Cobenin kirjan, josta pidin kovasti. Hyvin kirjoitettu uskottava tarina, jännittävä mutta ei väkivallalla mässäilevä, psykologista jännitystä ja nykymaailman ongelmia viihteellisessä muodossa.
En enää edes muista nimeä, koska palautin kirjan jo, mutta otin tilalle uuden Cobenin: Tiukassa Otteessa (Wsoy 2010). Samantasoinen, jollei vielä parempi. Käsittelee hyvin tätä monimutkaista nykymaailmaa jossa elämme ja niitä haasteita, joita murrosikäisten vanhemmat joutuvat kohtaamaan.

Olen yrittänyt löytää näistä suomalaisista dekkarikirjailijoista itselleni takuuluettavaa, mutta en ole siinä oikein onnistunut. Kohtalaisen luettavia ovat Leena Lehtolaisen ja Outi Pakkasen kirjat, mutta nekin vaikuttavat parhaiden ulkomaisten rinnalla simppeleiltä ja ennalta arvattavilta. Täytyy sanoa, että esimerkiksi ruotsalaiset dekkarikirjailijat ovat paljon vakuuttavampia, tuntuu että he tekevät todella töitä aiheensa kanssa eivätkä vain hutaise jotain minkä arvelevat menevän helpoiten kaupaksi. Aluksi pidin kovasti Liza Marklundin kirjoista, mutta nyt hän on alkanut olla omaan makuuni liian feministispoliittinen. Camilla Läckberg on aika hyvä, samoin tämä nainen joka sijoittaa kirjansa tapahtumat aina Gotlantiin. Heidänkin kirjoihinsa tahtoo kyllä muutaman luettuaan kyllästyä. G.W.Persson on hyvä ja hirveän hauska, mutta hän on tainnut lopettaa kirjoittamisen. Jossain vaiheessa luin paljon englantilaisen Ruth Rendellin kirjoja, mutta sain niistä ainakin joksikin aikaa tarpeekseni.

Otin myös viimeksi kirjastosta uuden suomalaisen tuttavuuden, Eija Piekkarin Kaislikon kätköissä (Myllylahti 2013). Mielenkiintoinen aihe, siirtolapuutarhassa tapahtuvat murhat. Ei hassumpi, mutta kauhean rönsyilevä ja juoneltaan epäuskottava. Miljöö ja dialogi ovat kyllä uskottavia.

Sadetta ja paistetta

Säät ovat olleet vaihtelevia- Eilen oli sadepäivä, tänään hellettä ja huomenna lämpötilan ennustetaan laskevan tuonne 13 asteen tienoille. Tänään kuitenkin nautittiin kesästä.

 Juhannusruusu on nyt täydessä kukassa ja ilokseni istuttamani puolisen tusinaa daalian mukulaakin alkavat näyttää elonmerkkejä. Sipuleissa on jo korkeat naatit ja sekainen perunapenkkikin näyttää jo vähän paremmalta.

Ihana korkea sireenipensaani alkoi viimein kukkia, olin jo huolissani. Naapuri osasi kertoa, että se on ilmeisesti myöhäinen lajike, oli viime vuonnakin kukkinut vielä kun kaikilla muilla oli sireenit jo kuihtuneet.

En ole vielä ollut öitä mökissä kun kaupunkiasunto on niin lähellä. Sinänsä parvella olisi kyllä hyvät makuutilat. Sisustaminen ei ensi innostuksen jälkeen ole paljoa innostanut, olen melkein koko ajan puuhaillut ulkona. En myöskään ole kokkaillut, vain kahvia on tullut keiteltyä. Nyt täytynee kuitenkin valmistautua juhannukseen, laittaa jääkaappi päälle ja ruveta sitä täyttämään.

Taulu seinällä on Wilman kuva niinkuin arvata saattaa.

Aidanleikkausta

Orapihlaja-aita ei olisi kyllä suosikkini jos nyt olisin valitsemassa. Täällä Helsingin puolella aidat ovat melkein järjestään orapihlajaa toisin kuin Vantaalla, jossa minulla aikaisemmin oli mökki. Siellä suosittiin angervoa erilaisina lajikkeina. Niissä oli valkoiset tai punaiset kukkatertut ja ne olivat kovia kasvamaan, joten kyllä niitä tietysti leikkaamaan joutui, mutta niissä ei ollut piikkejä niinkuin orapihlajassa.

En tiedä mistä orapihlajan suosio näillä vanhoilla siirtolapuutarha-alueilla johtuu. Olisiko siitä, että niitä on helppo leikellä johonkin tiettyyn geometriseen muotoon. Piikit ovat joka tapauksessa rasittavia, niihin repii itsensä ja pitkä ja terävä piikki menee helposti esimerkiksi lenkkitossun pohjasta läpi. Hävityskin on hankalaa, paksumpia oksia ei voi kompostiin laittaa.

Sääntönä on, että aita ei saisi olla kuin korkeintaan 140 cm korkea porttia lukuunottamatta, joka sekään ei saisi olla liian korkea ja leveä. Pari päivää olen tuskaillut portin kanssa eikä se vieläkään ole oikein mallissaan. Muun aidan olen leikannut ihan käsin, geometrinen pensassahalla vedetty aita ei ole minun juttuni.

Kesken aidanleikkauksen alkoi sataa, tämä Suomen kesä on arvaamaton. Viimeisen parin viikon aikana on satanut sen verran, että on kyllä hyvin rehevää, ei juuri ole tarvinnut kastella. Tänään olin vain ajatellut aidanleikkuun jälkeen löhöillä uudessa aurinkotuolissani, jonka löysin käytettynä torilta. Olen hankintaani hyvin tyytyväinen, entisiin "lepolasseihin" verrattuna se on todella hyvä. Niillä oli taipumus aina romahtaa alta aina kun oli löytänyt hyvän asennon.

Juhannusruusu alkaa juuri kukkia ja pioneissakin on isot nuput. Kesä on ihanaa aikaa!