keskiviikko 16. elokuuta 2017

satonäkymiä

Kesä lähenee taas loppuaan. On ollut viileätä ja sateista. Mitään pitempää hellejaksoa ei täällä pääkaupunkiseudulla ole ollut. Olen kyllä käynyt mökillä melkein päivittäin, mutta en ole yöpynyt.

Sadosta näyttää kuitenkin tulevan melko normaali. Vadelmia tulee taas runsaasti, poimiminen jatkuu nyt jo toista viikkoa. Herukkasato on ollut huonompi. Siirsin ison mustaherukkapensaan toiseen paikkaan ja se ei tainnut siitä pitää, koska marjoja on vain muutamia. Nyt olen sen leikannut ja toivotaan että ensi kesä on satoisampi. Punaherukkaa tulee jonkin verran, mutta marjat ovat normaalia pienempiä. Sama koskee valkoherukkaa.

Mansikkaa tuli sen verran, että saimme Wilman kanssa suumme makeaksi. Pensasmustikkaa tulee 
edelleen vähän. Raparperia tuli taas hyvin, mutta lopetin keräämisen heinäkuun puolessavälissä kuten ennenkin. 

Omenapuita minulla on kolme ja niistä on tullut vuosittain satoa vaihtelevasti. Tänä vuonna ei juurikaan ole ollut ötököitä, mutta valkea kuulas antanee vain muutaman omenan. Sen sijaan kesäomenapuu, joka on tähän asti ollut hyvin huono antamaan satoa, näyttää nyt piristyneen. Syysomenapuusta tulee taas iso sato niin kuin on tullut joka vuosi. 

Muuten en ole istuttanut kuin salaattia, nauriita, kesäkurpitsaa, lehtikaalia ja yrttejä. Lehtikaali on uusi suosikkini, jota tulen lisäämään ensi vuonna. Helppohoitoinen ja hyvää salaattiainesta. 

Perennoista iloitsen näin loppukesällä syysleimuista, jotka ovat lähteneet hyvin lisääntymään. Ihana perenna, jonka sain naapurilta ja jonka nimeä en tiedä, on tämä valkokukkainen komistus. Se hohtaa kauniisti varjoisalla takapihalla. Kesäkukista ainoa koko kesän kukkiva näyttää olleen tämä isokukkainen tummansininen petunia, jota minulla on monessa paikassa.