keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Siirtolapuutarhamökkien hinnat pääkaupunkiseudulla

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millaisia hintoja ensi kesänä mökeistä pyydetään. Kaiken järjen mukaan tällaisessa taloustilanteessa pitäisi olla ostajan markkinat, mutta nämä ostopäätökset eivät välttämättä ole järjen vaan tunteen asioita.

Näitä ajatuksia tuli mieleeni kun sain käsiini ilmeisesti alkuvuonna julkaistun aikakauslehden, jossa laajasti selostettiin Vantaan Kesäheinässä sijaitsevan mökin remonttia. Alue on minulle tuttu, sillä omistin siellä mökin vuodesta 2003 vuoteen 2010. Tänä aikana mökkien hinnat nousivat melkein 50%. Huippuvuosi lienee ollut 2011, jolloin Kesäheinän hintapyynnöt kieppuivat viiden-kuudenkymmenen tonnin tietämissä ja Helsingin mökeistä pyydettiin jopa satatuhatta euroa. Tämä siitä huolimatta, että Helsingin mökit ovat pääsääntöisesti vuokramaalla, Kesäheinässä tontit ovat sentään siirtolapuutarhayhdistyksen omistamia.

Kyseinen remontoija oli sijoittanut remonttiin yli 30.000 euroa. Lisätietona mainittiin, että hän asui
itse toisessa kunnassa ja mökkimatkaa kertyi nelisenkymmentä kilometriä suuntaansa. Kun Kesäheinän mökkien hintapyynnöt kesällä 2014 olivat laskeneet reippaasti alle viidenkymmenen
tonnin on vaikea kuvitella, että sijoitus rahallisesti olisi kannattava pitkään aikaan. Tunnepuoli on sitten asia erikseen, mutta pahoin pelkään että tuo pitkä mökkimatka jossain vaiheessa alkaa nyppiä.
Itselläni ei ollut Kesäheinään matkaa kuin alle parikymmentä kilometriä, mutta sekin alkoi vuosien mittaan tuntua liian pitkältä.

Nykyistä siirtolapuutarhamökkiäni hain muutaman vuoden ajan ja vahingosta viisastuneena halusin
mökin seuraavilla ominaisuuksilla:
- lyhyen matkan päässä kodistani (autolla, pyörällä, julkisilla, kävellen)
- iso suojaisa tontti
- ei aivan purkukuntoinen mökki
- hyvät viljelykset (omepuut, marjapensaat)
- edullinen hinta

Kohtalaisen hyvin lopulta onnistuin, vaikka vaikealta näytti. Vielä kesällä 2012 pyydettiin nykyisellä alueellani eräästä melko mielenkiintoisesta mökistä 95.000 euroa ja kuuleman mukaan se myytiin
85.000 eurolla. Mökki ei ollut uusi vaan kohtalaisen toimivaksi kunnostettu ja tontti oli hyvä reunatontti, Nykyinen tonttini on 400 neliötä ja mökki on sijoitettu aivan tontin takaosaan, jolloin
viljely- ja oleskelutilaa jää runsaasti. Kesäheinässä tonttini oli 300 neliötä ja mökki keskellä tonttia,
mikä teki tilan ahtaanoloiseksi.

Alueellamme on myös melko uusia muutama vuosi sitten rakennettuja mökkejä. Vieläkään niiden
viljelykset ja puusto eivät ole kasvaneet "tarpeeksi" ainakaan omaa rauhaa arvostavalle asujalle. Näitä uusia mökkejä on muutamia turhaan yritetty kaupata reilusti yli sadan tonnin hinnoilla myöhemmin.
Totta kai rakennuskustannukset maksavat. Muutama tontti on otettu yhdistyksen haltuun ja myyty
noin 35-40 tuhannen hintaan. Erästä tällaista tonttia sitten rakennettiin ja kunnostettiin koko viime
kesä usean miehen voimin. Voi vaan arvata, että kyllä sillekin hintaa tulee.

Aika paljon on myös mökkejä, joita omistajat eivät halua myydä vaikka hoito alkaa käydä raskaaksi.
Usein tällainen tontti on saatu pilkkahintaan lahjoituksena tai perintönä sukulaiselta eikä 30% myyntivoittovero houkuttele, suomalainen kun ei tunnetusti rakasta veroja. Onneksi verottaja teki
muutama vuosi sitten ostajien kannalta positiivisen päätöksen. Nykyään ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa kuin mökin osalta jos mökki on vuokramaalla kuten Helsingissä useimmiten on laita. Toinen asia on sitten, että pankit eivät kelpuuta siirtolapuutarhamökkiä lainan vakuudeksi mikä
varmasti karsii potentiaalisten ostajien määrää.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Wilman kesä 2014

Nyt kun mökki on pantu talvikuntoon on aika muistella viime kesää. Wilma nautti uudesta reviiristään, vaikka ei täysin vapaana saanutkaan olla. Vaikka palstan ympärille saatiin aita, se ei Wilman menemisiä suurestikaan haitannut. Aina löytyi jostain se pieni rako, josta saattoi livahtaa naapurin puolelle tai laajemmille tutkimusretkille. Jos ei muuta niin emännän sai hermostumaan kaivautumalla mökin alle tai piiloutumalla pensaiden taakse. Lopulta parhaaksi ratkaisuksi - silloin kun ei voinut täysin omistautua koiran vahtimiselle - osoittautui todella pitkä remmi, jolla pystyi liikkumaan melkein koko tontin alueella. Aina välillä tosin jäätiin kiinni jonkin esteen taakse, mutta kyllä joku riensi apuun kun äänensä korotti.