Nokkosia ja viljelyhaaveita

Tänään käytin pakastimesta viimeisen nokkospakkaukseni kun tein siitä "pinaattikalaa" yhdessä seitipalojen ja kuohukerman kanssa. Hyvää oli.
Ensi kesänä on kerättävä paljon enemmän nokkosia. Viime kesänä olin vielä epävarma siitä tuleeko niitä käytettyä, mutta en ole enää. Kalaruoan lisäksi olen tehnyt niistä ohukaisia, jotka maistuvat aivan pinaattiohukaisilta, mutta ovat parempia. Keräsin niitä vain alkukesästä enne juhannusta, mutta ehkä sekään ei ole niin tarkkaa. Toisaalta, kyllä alkukesällä saa kerättyä ihan tarpeeksi, pakastimeen pitää mahtua paljon muutakin.
Nokkosten lisäksi keräsin viime kesänä luonnonyrteistä oikeastaan vain ketunleipää (käenkaalia), jonka pehmeä maku miellyttää minua. Tyttärellä on paljon isompi repertoaari, hän kerää lisäksi ainakin voikukanlehtiä, koivunlehtiä ja peipiä.

Luin loppuun Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä ja sain siitä paljon uutta tietoa ja ajattelimisen aihetta. Hänen ratkaisunsa ei tietysti monellekaan ole mahdollinen. Mielelläni minäkin muuttaisin nyt eläkeiässä maalle rupeaisin kunnostamaan autiotorppaa ja raivaamaan tiluksia, mutta tässä iässä ei yksinäinen naisihminen kaikkeen pysty vaikka haluaisikin. Tuollaisia autiotiloja haja-asutusalueilta saisi varmaan aika edullisesti, mutta käytännön esteitä on monia. Kauanko pysyy näin terveenä? Pystyykö vielä viiden vuoden kuluttua ajamaan autoa? Miten remontoisi itselleen asunnon kun ei ole ylimääräisiä varoja eikä remontointitaitoja? Ihan puhtaasti fyysisesti se olisi liian rankkaa.

Sen sijaan unelmoin edelleen tuosta siirtolapuutarhamökistä. Mietin myös viljelypalstaa, mutta selvisi, että lähialueen palstoille on pitkät jonot. Pääkaupunkiseudulla ei myöskään saa ainakaan virallisesti vuokrata siirtolapuutarhamökkiään, se on yhdistysten säännöissä kielletty. Ja vaikka noista jompikumpi vaihtoehto jotenkin onnistuisikin, se olisi koiran kanssa hankala vaihtoehto.

Minulla on elämäni aikana ollut kolmekin mökkiä. Ensimmäinen lähes kolmensadan kilometrin päässä, toinen alle tunnin ajomatkan takana ja tämä viimeisin, jonka myin neljä vuotta sitten oli siirtolapuutarhamökki viereisessä kunnassa. Sen myin kun tarvitsin rahaa ja ajattelin, että ehkä tulen jo toimeen ilman mökkiä ja harrastan vain parvekeviljelyä ja hoidan taloyhtiön pihaa. Vaikka matka tälle mökille oli vain puolisen tuntia autolla, se alkoi kuitenkin tuntua raskaalta. Kuntokin oli siihen aikaan huonompi kuin nykyään.
Jos nyt hankkisin mökin, sen tulisi ehdottomasti olla niin lähellä, että sinne pääsisi joko kävellen tai helposti julkisilla. Mökin ei tarvitsisi olla kummoinenkaan, sillä tuskin olisin siellä useinkaan yötä vaan tulisin illaksi kotiin. Tontti saisi olla suojaisa ja siellä pitäisi olla paljon marjapensaita ja omenapuita sekä viljelyksiä. Nurmikosta en perusta, siitä on vain turhaa vaivaa.