Käyn kirjastossa suunnilleen kahden kolmen viikon välein ja nyt on taas edellisen käyntikerran kirjat luettu tai oikeammin kahlattu läpi. Oikeastaan luin vain Davisin kirjan Irti oravanpyörästä, joka oli erinomainen ja joka pitää jossain vaiheessa hankkia itselle.
Outi Pakkasen Kissa kuussa oli ihan viihdyttävä, vaikka vähän pitkitetty ja ennalta-arvattava. Ei ole Suomesta vielä löytynyt sellaisia dekkarimammoja, joita Ruotsissa on tällä hetkellä useitakin. Muut viime kerralla lainaamani kirjat heivasin nopeasti, sillä ne eivät olleet makuuni. Mitä vanhemmaksi on tullut, sitä vähemmän viitsii tehdä mitään mikä ei kiinnosta jos ei ole pakko.
Eräs asia, joka järjestään nykykirjoissa minua vaivaa, on tämä kummallinen taipumus hyppiä ajassa eteen- ja taaksepäin. Ainahan sitä on käytetty tyylikeinona ja juonen selkeyttäjänä, mutta tuntuu, että hommasta on nykyään muodostunut suorastaan itsetarkoitus. Mihin on kadonnut kyky kertoa hyvä tarina yksinkertaisesti ja selkeästi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti