tiistai 31. maaliskuuta 2020

Koronakevät puutarhassa

Poikkeuksellinen kesäkausi tulossa. Koronavirus jyllää meillä ja maailmalla. Uusimaa tällä hetkellä suljettuna ja poikkeustoimet päällä: rajat kiinni, kokoontumiskielto, koulut suljettuina, melkein kaikki toiminnot jäissä, työntekijät etätöissä. Lomautettuja lähes kolmesataatuhatta.

Meille uusmaalaisille, joilla on mökki tai puutarha omassa maakunnassa, tilanne on tietysti paljon parempi. Puutarhatöistä saa lohtua ja aikansa kulumaan. Puutarhan sato tulee auttamaan ruokahuollossa. Keväinen kasvu antaa uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Vielä on aika kylmää ja vaikka maa onkin paljaana ei varsinaisiin istutus- tai maanparannustöihin
toistaiseksi pääse. Itseäni työllistää puiden ja pensaiden leikkuu ja ennen kaikkea oksien pienennys
ja poisvienti. Talvinen myrsky oli katkonut ison sireeenipensaiston kolme kookasta oksaa. Marjapensaitakin olen leikellyt.
Tsemppiä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti