tiistai 31. maaliskuuta 2015

Puutarhamessuilla

Tuli käytyä viime sunnuntaina, mutta aneemiset olivat viime vuoteen verrattuna. Puutarhapuolella
aika vähän näytteilleasettajia, enimmäkseen vain isoja koneita myyviä yrityksiä joilla ilmeisesti on
rahaa panostaa messuosastoon.

Daalioita tuli kuitenkin ostettua seitsemän kappaletta kympillä ja kahdeksannen sain kaupanpäälliseksi. Samalta hollantilaiselta yritykseltä viime vuoden messuilla ostetut daaliat
menestyivät hyvin. Nyt olen nostanut ne kellarista ylös ikkunalaudalle virkoamaan ja näyttää siltä,
että noin puolet on selvinnyt talven yli. Ulos niitä ei varmaan voi viedä vielä pitkään aikaan, sen
verran kylmää ja räntäsateista on ollut.

Ostin myös siemensipuleita pussillisen, tavallisia keltaisia. Puna- ja valkosipulit oli myyty loppuun
jo ensimmäisinä messupäivinä. Siemenperunoita olisin ostanut, mutta niitä ei kenelläkään ollut.
Ja tarttuihan mukaan myös Weberin mainio grillikatalogi, jossa on paljon vinkkejä ja ruokaohjeita
ensi kesän grilliherkutteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti